Aarrelaivalle ilmoittautunut useita omistajaehdokkaita – "melkoinen juridinen solmu"

Kioski kertoi viime viikolla aarrelaivan löytymisestä Ahvenanmaan edustalta. Nyt hylyn omistajaksi on ilmoittautunut useita tahoja. Edessä on luultavasti pitkä ja kinkkinen juridinen paperisota.
Thomas Stenius esitteli viistokaikuluotaimen havaitsemia jälkiä aarrelaiva Kantavasta
Thomas Stenius esitteli viistokaikuluotaimen havaitsemia jälkiä, joiden perusteella sukeltajaryhmä löysi aarrelaiva Kantavan meren pohjasta Ahvenanmaalla. Kuva: Tuomo Björksten/Ylen Kioski

Uutisoimme viime viikolla hylyn löytymisestä Ahvenanmaan edustalta. Meriarkeologiaa harrastava sukeltajaryhmä ja Ahvenanmaan viranomainen ovat hyvin vakuuttuneita, että kyseessä on höyrylaiva s/s Kantava. Alus upposi 90 vuotta sitten syysmyrskyssä lastinaan liki 300 tonnia kuparia.

Höyrylaivan omistajat uppoamishetkeltä ovat tiedossa, mutta heidän jälkeläisistään ei vielä viime viikolla ollut varmaa tietoa. Nyt Ahvenanmaan museoviraston meriarkeologi Marcus Lindholm kertoo, että häneen on ollut yhteydessä useampi taho ilmoittautuen omistajiksi ja perillisten edustajiksi. Yksi heistä on tehnyt kirjallisen ilmoituksen.

Ilmoituksessa taho väittää, että hänellä oikeus sekä hylkyyn että sen lastiin. Henkilö on kertonut, että hänellä on paperit joilla voi näyttää toteen oikeutensa.

Lasti kuuluu Venäjälle?

Viranomainen ei ole vahvistanut mitään, ja Marcus Lindholm sanoo ettei ota sen enempää kantaa asian juridiseen puoleen. Hän kertoo, että omistajaehdokkaan tehtäväksi jää todistaa omistusoikeutensa aukottomasti.

Höyrylaiva Kantava oli matkalla Tukholmasta Pietariin vuonna 1925, kun se päätyikin meren pohjaan kera 290 tonnin kuparilastin. Lindholm pohdiskeleekin, että lasti saattoi tuolloin olla venäläisyhtiön omistuksessa, joka tarkoittaisi lastin kuuluvan nyt mahdollisesti Venäjän valtiolle.

Selvittelyä on siis vielä jäljellä – niin hylyn kuin lastikinkin omistajuuden osalta.

– Tämä on melkoinen juridinen solmu, Lindholm toteaa.

Lisäksi oman hankaluutensa tuo se, kannattaako hylkyä tai lastia ylipäänsä nostaa meren uumenista. Lindholm toteaakin, ettei ole lainkaan varmaa kannattaako nosto rahallisesti, sillä operaatio kokonaisuudessaan voi olla kalliimpi kuin lastin arvo. Lastin arvoksi on arvioitu yli miljoona euroa.

Tällä hetkellä siis näyttää siltä, että selvittely tulee kestämään vielä kauan.

LUE KIOSKIN AIEMPI JUTTU AARRELAIVASTA TÄSTÄ.

Yle TV2 arkisin 19.30—20.00